Taittuu ry.

Taittuu toimii vankilateatterin keinoin syrjäytymistä vastaan ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta.

Taittuu ry. on vuodesta 2008 asti valmistanut vankilateatteria vankiloissa ympäri Suomen – Helsingistä Ylitornioon.

Taittuun projekteissa vangit esittävät käsikirjoittamansa näytelmän. Toiminta tapahtuu ohjaajan opastuksella ja mukana on työryhmä teatterialan ammattilaisia. Esitykset ovat taiteellisesti korkeatasoisia ja ne esitetään julkisesti teatterissa yleisölle.

Taittuu ry:llä oli vuosina 2017-2022 sopimus Rikosseuraamuslaitoksen kanssa teatteritoiminnan järjestämiseksi vankiloissa. Sopimuksen aikana tehtiin 15 projektia ja viimeinen projekti esitettiin vuoden 2022 maaliskuussa.

Sopimuskauden päätyttyä Taittuu katsoo mielenkiinnolla kohti Suomen vankilateatterin tulevaisuutta ja suunnittelee, millaisia seuraavia askeleita se ottaa mahdollistaakseen pitkäjänteisen, ammatillisen vankilateatterin toteuttamisen Suomen vankiloissa.

Taittuu ry. kiittää Rikosseuraamuslaitosta ja kaikkia yhteistyökumppaneitaan vankilateatteritoiminnan jatkuvuuden tukemisesta.